Niko Nyman kirjoitti ArcticStartupiin Spotifystä mielenkiintoisen artikkelin, lähinnä pohtien palvelun asemaa suhteessa Appleen. Nikon pohdinnat Spotifyn mahdollisesti saamista eksklusiivisistä streamausoikeuksista voi huoletta sivuuttaa (sen verran olen levy-yhtiöiden kanssa neuvottelupöydissä istunut, että tiedän siellä suunnalla streamaukseen suhtauduttavan lähes ainoana jäljellä olevana oljenkortena – mitä se totta vie onkin), mutta muuten kirjoituksessa on hyviä pointteja. Jos (ja nähdäkseni kun) Apple tulee mukaan streamauspalveluihin, tulee Spotifylle todella tiukat paikat käydä taistelua iPod/iPhone ekosysteemiä vastaan. Toisaalta taasen oma lippulaivamme Nokia on rämpinyt musiikkikauppoineen ja ilmeisen pahasti flopanneen Comes With Musicin kanssa. Olen aivan varma, että Nokialla ollaan Spotifyn ostoa mietitty toden teolla. Musiikkipuhelin 3G-liittymällä, jossa tulee natiivi Spotify-sovellus, jättäisi iPhonen saati Nokian aiemmat temput musiikin parissa himmeään valoon.

Edellisen blogipostaukseni jälkeen on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Aktiivisena olleet (ja osaltani nolosti päättyneet) viisukarsinnat ovat vaihtuneet jo varsinaiseen hullumyllyyn Moskovassa, meidän perheyksikkömme on muuttanut (Helsingissä sisäisesti), vaihdoin työpaikkaa, ajoin parran, mutta en ole vieläkään tehnyt lupaamaani viuhahdusta. Uudet naapurit eläkööt pelossa.

Näinköhän tässä sitten käy, että vanha kunnon vinyyli lopulta syrjäyttää CD:n? Eli jatkossa tavikset ja massat kuuntelevat tiedostoja, diggarit ja keräilijät vinyyliä? Ei lainkaan hassumpi tulevaisuus, sillä onhan vinyyli helvetisti munakkaampi keräilykohde, kuin piskuiset CD:t.

Loppuun vielä velipoikani käyttämä sisustusniksi: narua seinille ja vinyylit pyykkipojilla roikkumaan. Homman jujuna on se, että kokoelmasta voi aina vaihtaa mielialaan tai tilaisuuteen sopivaa taidetta esille.

Niin, ja mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

Muokattu: 14% lasku ei ole CD:t, vaan kaikki albumimuotoiset julkaisut yhteensä (CD, vinyyli, kasetti ja ladattavat albumit). CD:n lasku siis kaiken järjen mukaan suurempaa, kerran digilataukset ja vinyylit olivat nousussa. Tilastonörtit voivat vilkaista originaalia lähdettä.

Mutta takaisin Metelin uuteen palveluun. Tämä on erittäin hyvä uutinen. Valitettavasti mukana ei EMIn lisäksi ole yhtäkään muuta isoa levy-yhtiötä, mutta näin merkittävän pelurin tulo markkinoille pelkästään DRM-kauppana luo varmasti painetta levy-yhtiöiden suuntaan. Lisäksi se on jo nyt poikinut lisää keskustelua DRM:n haitoista latauskaupassa. Metelin toimari Patrik Lindberg tiivistääkin hyvin yhden markkinoiden perusongelman: musiikkia digitaalisesti ostavan kuluttajan on tiedettävä teknisistä yksityiskohdista aivan liian paljon.

Itse kauppa vaikuttaa sekin mielenkiintoiselta. Itse en pidä “cover-flow” tyylisestä ratkaisusta levyjen selaamiseen, mutta tuntuu olevan vakio ratkaisu jo useimmissa kaupoissa, joten kaipa sillä on ystävänsä. Muuten erittäin selkeät ohjeistukset, sekä formaatit ja hinnat tuotu hyvin esille (asia, missä The Ground voisi ja tulee petraamaan). Lisäksi levytarjontaa pystyy rajaamaan varsin hyvin.

Palvelun yhdistäminen Meteli.netin vanhaan levytietokantapalveluun ei ole ollut täysin kivuton. Itseäni häiritsee suunnattomasti, että oikean yläreunan hakupalkki hakee vanhasta metelistä, eikä download-puolelta. Itseasiassa kaupan hakupalvelu on käytettävissä ainoastaan kaupan etusivulla – jonne on aika vaikea löytää. Lisäksi tietokantapuolen tabit ovat näkyvissä vain artistikohtaisessa sivussa, mutta ei artistien levysivuilla, mikä sekin omalta osaltaan sekoittaa pakettia.

Nämä käytettävyysongelmat johtuvat osaltaa juuri siitä, että kauppa on haluttu integroida mahdollisimman saumattomasti entiseen palveluun. Ensikokeilun jälkeen tuntuu, että parempi ratkaisu olisi ollut erottaa palvelut selvemmin omiksi kokonaisuuksiksi ja ainoastaan linkittää ne vahvasti toisiinsa. Tätä ratkaisua puoltaa myös se tosiasia, että Metelin tietokannasta löytyy ainoastaan kotimaiset artistit ja julkaisut, kun taasen kauppa sisältää myös kansainvälisiä nimiä. Juuri näiden asioiden parissa Metelin Patrik mainitsi firman painivan, kun lokakuussa vaihdoimme kuulumisia. Uskon vahvasti, että ajan myötä palvelun käytettävyyttä tullaan taatusti hiomaan ja integraatio tietokantaan saadaan sujuvammaksi.

Vilpittömästi onnea Metelille tuoreen kaupan johdosta! Nyt vain peukut pystyyn, että vuonna 2009 saataisiin Suomeen lisää DRM-vapaita digikauppoja sekä ehdottomasti kaikki isot levy-yhtiöt mukaan. Nyt ollaan jo sellaiset lähes 10-vuotta myöhässä, mutta kaipa se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lue koko artikkeli, jossa kerron tarkemmin yrityksen historiasta, ja siitä mistä tämän hetkiset ongelmat johtuvat.

Historiaa

Perustimme velipoikien kanssa jouluna 2004 Levyvirasto Oy:n. Yrityksen idea oli tarjota netissä kauppapaikka kotimaiselle pienmusiikille (itsenäiset artistit ja levy-yhtiöt). Kauppapaikan, joka on avoin kaikille artisteille, suosioon ja musiikkityyliin katsomatta.

2005 kesällä avasimme www.levyvirasto.net verkkopalvelun. Heti alkuun saatiin mukaan iso nippu kiinnostavia bändejä ja levy-yhtiöitä. Asenne palvelua kohtaan oli erittäin positiviinen: “tätä on odotettu” tuntui tulevan useimpien suusta. Palveluun liittymisestä perimme pientä maksua (10€ / 1 levy tai 20€ koko tuotanto) ja palvelumme kattoi ainoastaan fyysiset levyt. Uusia bändejä liittyi palveluun päivittäin, ja vuoden 2005 joulukuussa myyntikäyräkin näytti pieniä elonmerkkejä (joulukuun myynti 2500€). Toiminta oli puhtaasti harrastustoimintaa – levyt olivat kodeissamme kaapeissa ja tilausten postittelut hoidettiin aamuisin tai työpäivän päätteeksi. Palvelua kehitettiin lähinnä viikonloppuisin. Joulukuussa 2005 laajensimme palvelun kattamaan myös MP3-myynnin.

Levyvirasto.netin kovimmat kuukausimyynnit olivat alkuvuonna 2007, jolloin yllettiin 4000-5000€ myynteihin. Se johtui pitkälti kahden levyn erittäin hyvästä menekistä kauttamme. Tämän jälkeen myynti jäi pyörimään 2000-4000€ tuntumaan. Palvelun luonnollinen kasvu tuntui tyrehtyneen.

Käytännössä kaikki merkittävät kotimaiset pienlevy-yhtiöt olivat jo mukana (paitsi ne, jotka ovat isojen alla – kuten Johanna, Poko ja Spine). Tällöin katse kääntyi tietenkin suuriin levy-yhtiöihin. Palvelun pyörittäminen rupesi olemaan pelkäksi harrastukseksi melkoisen työlästä, joten samalla heräsi ajatus laittaa muutenkin isompi pyörä pyörimään. Jos palvelua aiotaan laajentaa, se tietää rutkasti lisää työtä ja täten siitä täytyy saada myös palkkaa.

Levyvirastosta The Groundiksi

Kesällä 2007 rupesimme kirjoittamaan liiketoimintasuunnitelmaa ja hakemaan rahoitusta Tekesiltä (ammattilaisten avulla, kiitos Jussille!). Joulukuussa Tekes ilmoitti myönteisen päätöksen tuotekehityslainasta ja pääsimme kehittämään uutta palvelua heti saman tien.

Tavoitteet olivat kovat:

• isot levy-yhtiöt mukaan, ladattava musiikki mielellään ilman kopiosuojauksia. Kaupasta tulisi löytyä niin perinteiset CD:t kuin MP3
• rohkeammin ulkomaille (levyviraston myynnistä jo noin 15% oli ulkomaille) ja palveluun liittyminen mahdolliseksi myös ulkomaisille bändeille
• verkkopalveluun yhteisöominaisuuksia sekä bändeille ilmaiset apuvälineet viraalimarkkinointiin

Me näimme suuren edun siinä, että samasta palvelusta löytyisivät niin isot kuin pienetkin artistit. Musiikin jakaminen levy-yhtiön suuruden tai sen puuttumisen perusteella on musiikin kuluttajille pitkälti teennäinen. Levyvirastosta etsittiin hyvin usein ulkomaalaisia ison luokan bändejä, joita ei tietenkään kotimaisen indiemusiikin kaupasta löytynyt.

Neuvottelut suurten levy-yhtiöiden kanssa etenivät hitaasti. Ainoastaan EMI oli valmis tarjoamaan DRM-vapaata musiikkia (eli kopiosuojaamattomia tiedostoja, jotka toimivat kaikissa musiikkisoittimissa), vaikka juuri samaan aikaan Yhdysvalloissa DRM-kauppoja ajettiin kovaa vauhtia alas ja Amazon rupesi tarjoamaan kaikkien isojen levy-yhtiöiden musiikki ilman kopiosuojauksia. Tilanne oli turhauttava, mutta emme voineet oikein muutakaan, kuin allekirjoittaa sopparit DRM-musiikista. Ajattelimme, että sitä kautta saamme diilin MP3-musiikista nopeammin.

Päätimme kuitenkin julkaista kauppamme puhtaasti MP3/CD-kauppana, ja jättää DRM-musiikin ainakin alkuun kokonaan rannalle. Tämä tarkoitti, että isoista lafkoista ainoastaan EMI oli mukana uudessa palvelussa. Muiden levy-yhtiöiden julkaisut pyrimme hankkimaan CD-levyinä, jotta saamme valikoimaa kasvatettua ja palvelustamme täten toimivamman. Lisäksi hieman ennen julkaisua saimme kaikilta kolmelta rannalle jääneeltä levy-yhtiöltä (Sony BMG, Universal, Warner) viestiä, että MP3-myynti tulee heiltäkin onnistumaan lähitulevaisuudessa. Tällöin teimme myös lopullisen päätöksen, ettemme lähde DRM-leikkiin lainkaan. Ehdimme jo melkoisesti tuulettelemaan, sillä vaikutti hetken jopa siltä, että pääsemme – jos ei ensimmäisenä – niin ainakin ensimmäisten joukossa tarjoamaan kattavaa valikoimaa kopiosuojaamatonta musiikkia Suomessa. Nämä tuuletukset olivat ennenaikaisia, sillä pian selvisi, että levy-yhtiöiden pyytämät ennakot tulevat kopiosuojaamattomuuden vuoksi nousemaan (käytännössä vähintään kolminkertaistuivat) huomattavasti ja ylittämään meidän projektin budjetin totaalisesti. Lisäksi lopulta asiassa eteni ainoastaan Universal. Warner ilmoitti haluavansa lähteä ensin DRM-kaupalla ja Sony BMG:stä emme saaneet lopulta sitten mitään mustaa valkoisella. Päätimme kuitenkin, että laajennamme palvelua Universalin kanssa (olisimme käyttäneet Sonylle ja Warnerille varatut rahat Universalin kasvaneeseen ennakkoon). Universalin sopimusta ei sitten kuitenkaan kuukausiin kuulunut, vaan paperit jäivät pyörimään lakimiesten käsiin.

Näistä levy-yhtiöneuvotteluista vielä sen verran, että isoin ongelma niissä on, ettei Suomen päässä käydyillä neuvotteluilla ole oikein mitään merkitystä. Suomen edustajat pystyvät tarjoamaan vain vakiosoppareita (drm, kalliit hinnat) ja jos tästä haluaa poiketa, niin prosessista tulee hidas ja hankala. Ja päätökset ovat lähes aina kielteisiä. Ymmärtäähän sen toki – muutokset ovat helpoin aloittaa isolta yhtenäiseltä markkina-alueelta (Yhdysvallat) ja piskuinen firma itä-euroopassa vaikuttaa lähinnä vain riskiltä.

Mitä meillä lopulta oli?

yli puolet pienbändeistä ei myy lainkaan tai vain muutaman levyn

Syksyllä meillä oli valmiina verkkokauppa, josta löytyi MP3-muodossa suhteellisen kattavasti kotimainen pienmusiikki, noin joka viides ison lafkan artisti sekä pieni ja satunnainen valikoima CD-muusiikkia. Hieman sekalainen seurakunta siis. Lisäksi hälyttävä merkki oli, että uusia artisteja tuli entistä vähemmän palveluun. Tämä muutos ehti alkaa jo Levyviraston aikana ja siihen minulla on varsin hyvä selitys. Useimmille pienbändeille musiikin myynnistä ei yksinkertaisesti ole hyötyä, sillä kysyntää ei ole tarpeeksi. Tätä väitettä tukee myös myyntitilastot, joita tutkailimme ennen The Groundin avaamista. Levyvirastossa reilusti yli puolet pienbändeistä ei myy lainkaan tai vain muutaman levyn. Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun kotikylän bändin ihka oikea cd-julkaisu oli kova juttu. Toki meillä on myös bändejä, jotka ovat laajemmassa jakelussa, mutta useille bändeille me olemme ainoa kanava musiikin myymiseen (keikkojen ja kavereiden lisäksi).

Lisäksi laajentuminen ulkomaille kaatui heti juurillensa. Levy-yhtiöt rajaavat kilpailua alueittain ja meille annettiin leikkikentäksi pelkkä Suomi. Euroopassahan pitäisi olla tuotteiden vapaa liikkuvuus, mutta sopimuksemme kielsi myynnin muualle kuin Suomeen. Euroopanlaajuiset ennakot maksanevat lähelle miljoonia, kun Suomen kohdalla puhuttiin kymmenistä tuhansista euroista. Mainitsin aiemmin, että MP3-nosti ennakot meille mahdottomiin lukemiin: lopulta kaikkien levy-yhtiöiden mukaan saaminen olisi maksanut yli 100 000 euroa ja oikeuttanut pelkästään myynnin Suomeen. Tuo on järjetön summa rahaa, ottaen huomioon, minkälaisissa lapsenkengissä markkinat täällä ovat. Ja kaikki maksut eivät suinkaan olleet pelkkiä ennakoita (ennakot saa siis takaisin, jos ehtii ensimmäisen vuoden aikana riittävästi myydä), vaan mukana oli kaikenlaisia siirto- ja liittymismaksuja. Tämä selittää sitä, että uusia toimijoita ja aitoa innovointia kentällä on pelottavan vähän. Isojen poikien leikkiä, valitettavasti.

Valikoiman laajentuminen näkyi toki myynneissä, mutta ei ihan odotetulla tavalla. Levyviraston kohdalla meillä oli selkeä fokus, mutta The Groundilla ei vielä ollut. Kun tarjolla on Iron Maidenia MP3-muodossa, niin silloin kuluttajalla on täysi syy olettaa, että sieltä löytyy myös Metallicaa. Valikoima sisälsi nyt isoja artisteja, mutta vain pienen siivun. Valikoimaltaan palvelu oli raakile markkinoitavaksi suurelle yleisölle. Meidän tarkoituksemme ei koskaan ollut pyörittää yhden lafkan digikauppaa, eikä myöskään cd-puotia. Näitä me kuitenkin käytännössä lopulta pyöritimme.

Valikoiman petraaminen cd-puolella ei ollut kestävä ratkaisu. Ydinbisneksen (mp3-myynti) puutteiden paikkaaminen laskussa olevalla fyysisten äänitteiden myynnillä oli jonkinlaista “panikointia”, etenkin kun sillä saralla on jo erittäin vahvoja ja vakiintuneita toimijoita.

Päätös

Myyntiluvut alta tavoitteiden, neuvottelut levy-yhtiöiden kanssa jumissa sekä pienmusiikin määrä ja kysyntä laskussa. Tilanne ei loppusyksyllä ollut paras mahdollinen. Kävi selväksi, ettei nykyisellä budjetilla ja tarjonnalla pysty pitämään täysipäiväistä henkilökuntaa. Koska henkilökohtaiset riskit oli päätetty jo aiemmin, eikä näin vaikeassa tilanteessa oleva firma vaikuttanut parhaalta mahdolliselta pohjalta lähteä hakemaan lisärahoitusta ulkopuolelta, päätettiin laittaa kylmästi vain lappu luukulle.

Lopettamispäätöksen jälkeen syntyi monia mielenkiintoisia mahdollisia jatkoja palvelulle. Pariin suuntaan palvelua oltiin myymässäkin, mutta järkevään kauppasummaan ei päästy.

Valtava palauteryöppy tuli palveluamme käyttäviltä artisteilta – lopettaminen tuli useille todella isona yllätyksenä ja ikävänä pettymyksenä. Levyvirasto.net kävi aikoinaan turhan raskaaksi pelkäksi harrastustoiminnaksi. Aikamme asiaa pyöriteltyä totesimme, että työläintä siinä oli fyysiset levyt. Levyjen vastaanotto, varastointi ja tilausten postitus. Digipuolella ei ole yhtäkään näistä.

Lopulta päätös digipuolen jatkamisesta syntyi nopeasti. Nyt mennään ainakin kesään asti kevyellä liekillä, ja kehitellään digipuolta kaikessa rauhassa, ilman taloudellisia paineita. Tervetuloa shoppailemaan, nyt ja jatkossa!

Tämä kirjoitus on varmaan suhteellisen sekava – kirjoitin sen alkujaan kun päätimme kokonaan lopettaa ja nyt editoin sen uusiin kuosiin. Lisäksi tässä on juuri saatu lisää perheenlisäystä (ihana pieni tyttö), joten isukki on muutenkin sekaisin

Tässä välietapissa myös iso kiitos jokaiselle, joka on jollain tavalla ollut mukana Levyviraston toiminnassa: Kaikki te lähes 10 000 asiakasta ja muutamaa vajaat 1000 itsenäistä artistia tai pienlevy-yhtiötä sekä EMI. Kaikki meistä lämmöllä kirjoittaneet toimittajat ja bloggaajat (olemme näkyneet maikkarin uutisissa, Subin verkossa-ohjelmassa, Mikrobitissä, Helsingin Sanomissa, Ylen sivuilla, Afterdawnissa useaan otteeseen, Suessa, Digitodayssa, Markkinointi&Mainonnassa ja ties missä mitä en tähän hätään muista). Pidetään sama tahti yllä, annetaan indiemusiikille sama huomio kuin isoille ja ei kiusata maksavaa asiakasta kopiosuojauksilla jatkossakaan!